tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ompelua

Eilinen meni kokonaan ommellessa. Pidettiin kaverini kanssa ompelupiiri. Pakkasin koneet ja kasan kankaita sekä ohjelehtiä autoon ja hurautin Lahteen. Treffasimme hänen luonaan. Ensin plärättiin lehdet ja etsittiin mallit sitten kankaan valinta ja leikkaukset. Iltaan asti suristeltiin ompelukoneilla ja kun kello ehti alkuiltaan oli meillä uutta vaatetta! Pidettiin me tunnin lounastauko ja käväisy kangaskaupoilla välillä.

Valitsin itselleni mekkokankaaksi tämän ihanan Liberty of Londonin laadukkaan puuvillan ja monien pähkäilyjen jälkeen malliksi valikoitui Mekkotehtaan Ruut. Nämä kankaat ovat leveitä vain sen 136cm, joten kangasta meni kahden pituuden verran. En millään saanut mekkopaloja leikattua yhdeltä pituudelta. Kangas on ostettu Novalta ja se on odotellut sopivaa mallia jo viime syksystä.





Olen hakenut useasti inspiraatiota Mekkotehdas aikuisille kirjasta ja ihallut sen upeita kuvia. Kirjaan jäi monta ihanaa mekkoa, joita suunnittelin jossain vaiheessa tekeväni.

Olen jännnittäny malleja, että osaanko niitä tehdä. Tässäkin hermoilin, että kuinka kuminauhan ompelun kanssa käy, mutta sekin sujui yli odotusten. Voipi olla, että markettisingerillä ei olisi saanut niin hyvää tikkiä, kuin uudella Pfaffilla, jossa oli oma ommel kuminauhan ompeluun. Tämä on ensimmäinen Uuden ja paljon paremman ompelukoneenkin johdosta harrastus sai uutta potkua.

Kirjan ohje oli mielestäni selkeä ja loppujen lopuksi mekon ompelu kävi melko vaivattomasti. Ainoa, joka tuotti päänvaivaa oli hihojen käänteet. Niitä on hyvin vaikea saada siististi. Jos jollain on tähän vinkkiä, niin otan vastaan!


Lisäsin helmaan 5cm pituutta ohjeesta poiketen sekä poimutin kaula-aukkoa hieman pienemmäksi.




Jos käytän kaavaa uudelleen, teen yhden koon pienemmän. Mietin, että kaavan yläosalla pienin muokkauksin saisi varmasti kivan kesätopin.

Oon valmiina kesään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, nähdäänhän myöhemmin uudelleen! :)